Siirry suoraan sisältöön

Lisäpalvelut

Tarjoamme vihersisustuksen ja viherkasvihuollon lisäksi asiakkaillemme muita puutarha-alan palveluja, joista voit kysyä lisää tarpeesi mukaan. Ohjaamme sinut tarvittaessa eteenpäin sopivalle taholle, mikäli emme itse osaa auttaa.

Kausikukat

Kausikukkapalvelu pitää sisällään kukkien istuttamisen, kastelun ja kuivien kasvinosien poiston. Kausikukkiin kuuluvat sipulikukat, orvokit, kesäkukat, kanervat ja havut. Kausikukkapalvelu hinnoitellaan yleensä huoltokäyntikohtaisesti tai tuntiveloituksella.

Konsultointi

Konsultointipalvelu on hyvä vaihtoehto, mikäli tarvitsette asiantuntijan arviota esimerkiksi yksittäisen kasvin tai kokonaisen vihersisustuksen suhteen, mutta haluatte toteuttaa toimenpiteet itse. Teemme viherkasveihin liittyvää konsultointia paikan päällä Varsinais-Suomen alueella, etänä videoyhteyden avulla tai kirjallisesti. Teemme konsultointia myös esimerkiksi sisustussuunnittelijoille, arkkitehdeille tai urakoitsijoille. Konsultointipalvelu hinnoitellaan tuntiveloituksella.

Kysy rohkeasti!

Haluatko toimistosi ovelle tai terassille kauniit kausikukat? Tarvitsetko asiantuntijan apua kasvien kanssa?